Nimi: Jussi Ylänkö
Operaattori, Neste Oyj (Porvoon jalostamo)
Prosessiteollisuuden perustutkinto, Careeria

1

Mistä unelmoit nuorena ja mitä sitten päädyit tekemään?

Lapsena kaikilla on varmasti ollut suuria haaveita, kuitenkin siinä vaiheessa kun piti alkaa miettiä tulevaisuutta oli mielessä päällimmäisenä pelastusala, sIttemmin huomasin matkustavani ympäri suomea myyntityössä. Tarpeeksi kierreltyä sain mahdollisuuden työhön lähempänä kotia ja nykyisin toimin operaattorina Nesteen jalostamolla.
2

Minkälaisia ratkaisuja työpaikallasi (kerro työpaikkasi) kehitetään?

Nesteellä on Suomessa jalostamokokonaisuus jossa raakaöljyn jalostuskapasiteetti on noin 14 miljoonaa tonnia vuodessa. Valmistamme jalostamoilla Suomessa sekä fossiilisia että uusiutuvia tuotteita. Porvoon jalostamon tärkeimmät tuotteet ovat liikennepolttoaineet (diesel, bensiini), laivapolttoaineet ja perusöljy. Tavoitteenamme on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa.
3

Mikä työssäsi on innostavinta?

Onnekseni olen päässyt mukaan hyvään työporukkaan. Uteliaalle luonteelle sopii hyvin työ jossa voi koko ajan oppia uutta eikä uuden oppimisesta  ole vielä tullut puutetta. Prosessin hallinnassa pitää osata yksityiskohtien lisäksi keskittyä myös kokonaisuuksiin. Vuorotyö on myös minulle sopiva ja mahdollistaa sopivan rytmin.

Jussin matka Nesteelle

Maantiede ja biologia olivat mielenkiintoisimmat aineet koulussa.
Peruskoulun työharjoittelu oli paikallisen huoltamon autokorjaamossa.
Tietotekniikan perustutkinto.
Oli mielenkiintoista kytkeä asiakkaille ADSL liittymiä osana opiskelujen työharjoittelua.
Myyntitykkinä
Oppisopimuksella Prosessiteollisuuden perustutkinto: prosessinhoitaja Neste Oyj joka on nykyinen työpaikkani.