Hyppää sisältöön

Alexandra Peth: Suomen kestävän kasvun ohjelman onnistuminen vaatii nopeaa toimintaa

Suomen kestävän kasvun ohjelma, joka hyödyntää EU:n elpymispaketin (RRF) rahoja julkaistiin tänään. Paketti ei ole täydellinen, mutta tuo kaivattua tukea koronasta elpymiseen Euroopassa.

Hallituksen huhtikuisessa kehysriihessä leikattiin Suomen innovaatiopanostuksia Business Finlandin rahoituksen muodossa ja toivottavaa on, että kestävän kasvun ohjelma tulee paikkaamaan tätä vajetta, koska muuten Suomen itselleen asettama tavoite TKI-rahoituksen pysyvästä nostamisesta loittonee entisestään.

Kestävän kasvun ohjelmassa on kemianteollisuuden näkemyksen mukaan hyviä elementtejä kuten vety-, kiertotalous, sähköistämis- ja akkuinvestoinnit. Odotuksia herättää myös esimerkiksi ympäristölupamenettelyn nopeuttamiseen varatut rahat. Toivottavasti lupien käsittelyajat oikeasti tämän panostuksen seurauksena lyhenevät huomattavasti, joka jo itsessään parantaisi Suomen asemaa yritysten investointiympäristönä.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että reippaasti yli puolet elvytysrahoista on menossa julkisen sektorin hyödynnettäväksi, eikä siis suinkaan koronasta toipuville yrityksille. Kemianteollisuus on pitkin matkaa kritisoinut elvytysvälineen käyttämistä julkisen sektorin juokseviin kuluihin budjetin paikkaamiseksi. Lisäksi yrityksille suunnattu rahoitus hajoaa pieniksi valikoiduiksi kokonaisuuksiksi sen sijaan että yrityksille annettaisiin vapaat kädet päästä asetettuisiin vihreän siirtymän tavoitteisiin.

Suuri paine ohjelman onnistumisessa kasaantuu Suomen virkamiehistölle, joiden pitää nopeassa tahdissa saada rahoitushakuja liikkeelle ja projekteja putkeen. RRF-rahojen hyödyntäminen tulee tehdä vain muutamien vuosien kuluessa ja siksi yritysten investointisuunnitelmien pitää olla jo pitkällä, jotta ne soveltuvat ohjelmaan. Kaikki tämä pitäisi tehdä toimintaympäristössä, josta yritysten näkökulmasta tällä hetkellä puuttuu pitkäjänteisyys. Poliitikoiden olisi syytä etenkin syksyn budjettiriihessä keskittyä yritysten toimintaympäristön edellytyksiä parantaviin päätöksiin, jotta investointihankkeet saataisiin liikkeelle.

Toivottavasti suunnitelmat rahojen mobilisoimiseksi ovat jo tässä vaiheessa virkamiehistössä hyvin valmisteltu, jotta yritykset saavat ne mahdollisimman nopeasti käyttöönsä ja pääsevät kiinni Euroopan kasvuun.

Alexandra Peth

Asiantuntija, Vastuullisuus