Sampo Pehkonen: Puoliväliriihessä päätetyt työllisyystoimet ovat olemattomia

Suomi velkaantuu, työikäinen väestö vähenee ja kestävyysvaje kolkuttaa. Vanhushuoltosuhde on Euroopan toiseksi heikoin. Tuottavuuskasvu oli 2010-luvun ajan olematonta ja työllisyysaste on muista pohjoismaista jäljessä. Eläkejärjestelmän vastuut ovat niin suuret, etteivät paineet eläkemaksujen korotukselle hellitä.

Tämä on tilanne. Hallituksen puoliväliriihessä saatiin pitkän vääntämisen päätteeksi aikaiseksi olemattomia työllisyystoimia, lisää velkaa ja jokunen yritystoimintaa piristävä ruiske. Kovat päätökset jäivät tekemättä.

Valtiontalouden menokehykset tullaan ylittämään seuraavan kahden vuoden aikana yhteensä 1,4 miljardilla. Tämä on erikoista politiikkaa tilanteessa, jossa maailman sekä Suomen talouden ennakoivaan lähtevän nousuun. Se, että kehysmenoja leikataan samanaikaisesti 340 miljoonalla, ei auta asiaa.

Työllisyystoimien osalta riihi oli tätäkin vaisumpi. Hallituksen alkuperäinen 75 % työllisyystavoite potkaistiin seuraavalle hallitukselle, ja toimista, joiden on määrä vahvistaa julkista taloutta 110 miljoonalla, päätetään vasta myöhemmin.

Riihen työllisyystoimet, jotka keskittyvät osatyökykyisiin, TE-toimintaan, työperäiseen maahanmuuttoon ja jatkuvaan oppimiseen, eivät tule vahvistamaan valtiontaloutta. Päinvastoin, työllisyyshankkeisiin on varattu miljoonakaupalla rahaa.

 

Työpaikkansa toimilla säilyttäviä laskettu lisätyöllisiin mukaan

On leimallista, etteivät riihen työllisyysarviot perustu tinkimätöntä linjaa vetävän valtionvarainministeriön laskelmiin. Toisin kuin valtionvarainministeriö opetus- ja kulttuuriministeriö laskee jatkuvan oppimisen uudistuksen työllisyysarvion 10 000 henkilöön mukaan myös ne 9 200 henkilöä, jotka eivät menettäisi työpaikkaansa toimen ansiosta. Yhtä lailla ne 2 500 henkilöä, jotka oletettavasti säilyttävät työpaikkansa työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyn avulla, on laskettu puoliväliriihessä lisätyöllisiksi.

Työperäiselle maahanmuutolle on laskettu 10 000 hengen työllisyysvaikutus. Oletukset ovat kovat. Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan 50 000 uutta työperäistä maahanmuuttajaa. Samalla ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä tulisi kolminkertaistua, ja heidän Suomeen työllistyminen ja jääminen tulisi nousta noin 50 prosentista 75 prosenttiin. Lisäksi lupaprossien nopeuttaminen näyttää olevan vasta tiekartta-asteella.

Riihen keskeisin työllistämistoimi on työllisyyspalveluiden siirtäminen TE-toimistoilta kunnille. Vaikutukset valtiontalouteen ovat epävarmoja. Tutkimustulosten mukaan aiemmat kuntakokeilut ovat johtaneet siihen, että kunnat ovat ohjanneet työttömiä aktivointitoimiin, mutta aktivointitoimien päättyessä tukityöllistetyt ovat palanneet työttömiksi. Kunnille tämä on mielekäs menettely, sillä näin ne voivat säästää valtion pitkäaikaistyöttömyydelle asettamista ns. sakkomaksuista.

On hyvä, että jatkuvaan oppimiseen ja työperäiseen maahanmuuttoon panostetaan, mutta ne olisivat kaivanneet seurakseen napakampia toimia.

 

Mitä hallitus olisi voinut tehdä toisin?

Hallitus olisi voinut linjata paikallisen sopimisen lisäämisestä työlainsäädännössä. Sopimismahdollisuuksien lisääminen niin suoraan yritystasolle kuin työehtosopimusosapuolille olisi ollut tervetullutta. Ketteryyttä tarvitaan yrityksissä entistä enemmän ja sillä on linkki yritysten kilpailukykyyn ja sitä kautta myös työllisyyteen. 

Keskuskauppakamari on laskenut paikallisen sopimisen lisäämiselle 15 000 henkilön työllisyysvaikutuksen. Lisäksi Saksasta on tutkimustulos, jonka mukaan paikallinen sopiminen ja avaamislausekkeet, joilla on saatu joustoja etenkin työaikojen osalta, ovat olleet keskeisiä tekijöitä sille, miksi Saksan työllisyysaste ja yritysten kilpailukyky ovat kehittyneet suotuisasti useita vuosia.

Näiden ohella julkista taloutta vahvistavia työllisyystoimia olisivat ansiosidonnaisen porrastaminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan eläkettä kerryttävän osuuden poistaminen, perhevapaauudistuksen päivittäminen sekä kannustinloukkujen purkaminen. Tällaiset työn tarjontaa lisäävät toimet ovat olleet olennainen osa Saksan ja Ruotsin Suomea menestyksellisempää työllisyyspolitiikkaa 2000-luvulla.

Kaiken kaikkiaan 110 miljoonalla julkista taloutta tukevat työllisyystoimet olisi syytä konkretisoida aiemmin, kuin vasta hallituskauden lopussa. Viime kädessä julkisen talouden vahvistaminen edellyttää yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja, ja sitä että järjestelmämme kannustaa ottamaan ne vastaan.