Hyppää sisältöön

Sanna Korhonen: Trainee Teknoksella

Moikka! Mä olen Sanna ja työskentelen tänä kesänä Teknoksella R&D, eli research and development harjoittelijana.

Teknos on suomalainen maali- ja pinnoitealan perheyritys, joka tuottaa pinnoiteratkaisuja sekä kuluttajien käyttöön että teollisuuteen täällä Suomessa, mutta myös kansainvälisesti. Teknos järjestää nyt kolmatta kertaa oman Trainee-harjoittelun, jossa muutama opiskelija pääsee työskentelemään yritykseen noin 4-6 kuukaudeksi. Opiskelijat ovat yleensä maisterivaiheessa tai opintojensa lopulla ja tulevat hyvin erilaisilta koulutuslinjoilta. Esimerkiksi tänä vuonna Teknoksella on harjoittelijoita muun muassa hankinnan, henkilöstöjohtamisen, asiakaskokemuksen sekä tutkimuksen tehtävissä.

Minulla on vasta ihan ensimmäinen viikko kesätöitä nyt takana ja olen päässyt tekemään pienen pintaraapaisun omaan kesäprojektiini. Fiilis on tosi hyvä! Olen saanut kesäksi oman projektin, jossa pääsen perehtymään menetelmäkehitykseen teollisten puumaalien parissa ja testaamaan maalikalvojen mekaanisia ominaisuuksia. Projektissa minua ohjaa ja auttaa kaksi tutkijaa ja lisäksi saan paljon ohjeita maalin ja näytteiden valmistukseen tutkimuslabran laboranteilta.  

 Minä opiskelen tällä hetkellä Lyonissa ranskalaisessa insinöörikoulussa, ITECH:ssa, Väriteollisuusyhdistys ry:n stipendiaattina formulaatiokemiaa, eli maaleja ja pinnoitteita, sekä liima-aineita ja kosmetiikkaa. Ennen Ranskaan lähtöä opiskelin kemian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja kerkesin myös lukea polymeerikemian maisteriopintoja reilun vuoden verran. Sitten eräänä päivänä Väriteollisuusyhdistyksen mainossähköposti saapui opiskelijoiden sähköpostilistalle ja päätin hakea ITECH:iin.

Ranskalainen insinöörikoulu eroaa suomalaisesta yliopistosta suuresti ja myös ranskalainen kulttuuri on joiltain osin hyvin erilaista suomalaiseen kulttuuriin verrattuna. Opiskelu on ollut huomattavasti koulumaisempaa ja valinnanvapautta esimerkiksi kurssien suhteen ei yksinkertaisesti ole. Ranskalaisessa kulttuurissa hierarkiat ovat paljon selkeämmin näkyvillä kuin meillä Suomessa, esimerkiksi opettajia teititellään ja heitä ei kutsuta etunimillä, vaan käytetään monsieur:ia tai madame:a ja opettajan sukunimeä. Lisäksi opin nopeasti lukukauden alussa, että opettajia ei voi moikata samaan tapaan kuin kavereita ja heille suunnatut sähköpostit tulee aloittaa muodollisemmin, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Ensimmäisen työviikon aikana on ollut mukava huomata, että Teknoksen työilmapiiri on hyvin rento ja työntekijöiden hierarkia ei pistä silmään, vaan esimerkiksi omat ohjaajani kehottivat minua rohkeasti kertomaan omat mielipiteeni ja näkemykseni projektini tuloksista.

Odotan tältä kesältä ranskan kielen oppien käytännön harjoittelua ja sitä, että pääsen näkemään ja kuulemaan, miten koulussa opitut asiat oikeasti taipuvat erityisesti suuren skaalan teollisissa mittakaavoissa ja prosesseissa. Ensivaikutelma on todella hyvä ja odotan innolla, mitä kaikkea kesä tuo tullessaan!

 

Kesäisin terkuin!

Sanna

Sanna Korhonen,

Teknos Oy