Hyppää sisältöön

Ksylitoli syntyy puusta

Kemistit kehittivät ksylitolin teollisen valmistusmenetelmän koivun kuituaineesta.

Ksylitoli on ensimmäinen puusta valmistettu terveysvaikutteinen elintarvike, jonka hampaiden reikiintymistä ja lasten korvatulehduksia ehkäisevät ominaisuudet löydettiin Suomessa. Kemistit kehittivät ksylitolin teollisen valmistusmenetelmän koivun kuituaineesta. Siksi makeutusainetta on kutsuttu myös koivusokeriksi.

Ensimmäinen kauppoihin tullut ksylitolituote oli Hellaksen (nykyisin Cloetta Suomi) purukumi vuonna 1975. Ksylitolin käyttö on levinnyt sittemmin myös muihin maihin. Erityisen suosittua ksylitolipurkka on Japanissa ja Koreassa.

(Valokuva: Cloetta Suomi Oy)