Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden kesätyöpaikat ovat haussa nyt

Suuri osa kemianteollisuuden noin 3 000 kesätyöpaikasta on haussa jo nyt. Kemianteollisuus kannustaa alan yrityksiä työssäoppimis-, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen järjestämiseen ja haluaa pitää kesätyöntekijöistäkin hyvää huolta.

– Kesä 2020 oli kaiken kaikkiaan poikkeuksellinen, myös kemianteollisuudessa. Kesätyölaskuriin kertyi kesällä 2020 koronapandemiasta huolimatta kunnioitettavat 2 504 työpaikkaa, vain pari sataa vähemmän kuin kesällä 2019. Kesätyölaskuriin kertyvät siihen ilmoittautuneiden yritysten tiedot, joten todellinen kesätyöpaikkojen määrä on vielä suurempi, sanoo Kemianteollisuus ry:n Työelämän johtaja Minna Etu-Seppälä.

– Kemianteollisuuden yritykset haluavat niin normaalioloissa kuin kriisiaikoina tarjota nuorille arvokkaita työkokemuksia. Kesällä monissa yrityksissä opittiin, että töitä voi ja joskus pitää tehdä monin eri tavoin ja joustavasti, kunhan on halua. Pandemian osalta kukaan ei tiedä, koska palaamme normaaliin. Mutta selvää on, että kemianteollisuuden yritykset tarvitsevat nuoria osaajia kaikkina kesinä.

– On tärkeää erityisesti tässä maailman tilanteessa tarjota niin nuoremmille koululaisille kuin jo toimialalle mahdollisesti suuntautuville opiskelijoille kesätyöpaikkojen muodossa uskoa tulevaisuuteen. Kesätyöt ovat monessa mielessä työpaikoille win-win tilanne. Nuorten teot, ajatukset ja ideat voivat myös tuoda uudenlaista virtaa ja osaamista työpaikoille. Kesätyöpaikat ovat kemianteollisuudessa olleet yhteinen aihe jo pitkään niin Kemianteollisuus ry:lle kuin sen sopijakumppaneille Teollisuusliitolle, Ammattiliitto Pro:lle ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:lle.

– Kesätyöt ja harjoittelut ovat hyvin esillä myös kemianteollisuuden tuoreella vetovoimasivustolla, jonka nimesimme Maailmaa muuttaviksi töiksi. Olemme koonneet sinne runsaasti tietoa kemianteollisuudesta, alan opinnosta ja opiskelijoista, opintopoluista ja maailmaa muuttaneista kemian innovaatioista. Sivusto on suunniteltu palvelemaan nimenomaan opiskelijoita ja opettajia, sanoo Minna Etu-Seppälä.

Kemian kesätyölaskuri 2021 on käynnistynyt – ilmoittaudu mukaan!

Kemian kesätyölaskuri näyttää Kemianteollisuus ry:n jäsenten tarjoamien kesätyöpaikkojen kokonaismäärän ja kesätöitä tarjoavat yritykset. Kemianteollisuuden kesätyölaskuri keräsi viime kesän saldoksi yli 2 500 kesätyöpaikkaa.

Katso lisää täältä.  

Kemianteollisuuden yritys? Haluatko ilmoittaa kesätyöpaikkasi laskuriin? Lähetä tieto yrityksenne kesätyöpaikkojen määrästä sähköpostilla osoitteeseen kesatyo@kemianteollisuus.fi.

 

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Minna Etu-Seppälä, Johtaja, Työelämä, 040 778 0182, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi
Kuvalinkki, Minna Etu-Seppälä:
https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/henkilosto/minna_etu-seppala

Lisätietoja kemianteollisuuden kesätyölaskurista:
Matti Laurila, Asiantuntija, Viestintä, 040 501 0521, matti.laurila@kemianteollisuus.fi
Kuvalinkki, Minna Etu-Seppälä

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.